torstai, 12. maaliskuu 2015

Pois kommuunista ...

Taas uusi elämän vaihe. Sitä varten kait pitäisi perustaa jälleen uusi blogi nimeltään "Timo Suurkaupungista", mutta olkoon toistaiseksi, koska olen varsin varma, ettei tämäkään nykyinen kaupunkilaispohjan elämä ole kovin pysyvä olotila. 

Minä siis lähdin tuosta maaseutuyhteisöstä reilun kahden kuukauden jälkeen. Lähdin siksi, että paikasta saamaani kauniiseen kuvaan alkoi ilmaantua tahroja, ja niitä alkoi näkyä sen verran, että katsoin parhaaksi olla olematta enää mukana. En ollut suinkaan ainoa, joka paikasta lähti, vaan sieltä oikeastaan lähti tuon parin kuukauden aikana montakin ihmistä: osiin lähdöistä liittyivät tulehtuneet henkilösuhteet. Minun lähtöni taustalla ei sellaisia ruoranaisesti ollut, vaikka täytyy sanoa, että kyllä minäkin kärsin siitä, että jotkut muut eivät tulleet lainkaan toimeen keskenään. Pääsyy minun lähtööni kuitenkin oli se, että yhteisö alkoi liukua pois kasvissyönnistä, jopa niin pitkälle, että kotieläinten pidosta ja niiden teurastamisesta paikan päällä alettiin keskustelemaan. Minulle myöskin  alkoi tulla sellainen olo, ettei paikalleen asettuminen maaseudulle ole sitä, mitä siinä tilanteessa haluan, vaan teki mieli kulkea ympäriinsä vähän lisää  Tokihan se kulkeminen olisi tuoltakin käsin onnistunut, mutta hankalaa se olisi ollut: paikan ohi kun ei kulkenut edes busseja, joten piti aina pyöräillä 15 kilometrin matka lähimpään kaupunkiin, jos halusi johonkin mennä. Hauskaahan se toki on pyöräillä, mutta aina siihen ei ole aikaa, ja täällä tie oli pyöräilijälle aika vaarallinen.

Sinänsä oli myös harmillista lähteä ja jättää taakseen nuo niin mukavat ja sydämelliset ihmiset. Tämä kuva on yhteiseltä ilta-aterialta, joka oli päivän kohokohta.

 

 

 Brisbanessa olin käynyt helmikuussa matkalla Cairnsiin ja ihastunut sikäläiseen Kiinakaupunkiin. Niinpä alkoi tehdä mieli tutustua tuohon suurkaupunkiin vähän tarkemmin. Kävin huhtikuussa pari reissua siellä. Toisella niistä solmin vuokrasopimuksen huoneesta, joka sijaitsi talossa kaupungin liepeillä. Sieltäkin oli melko pitkä matka juna-asemalle, mutta päätin kuitenkin aloittaa sieltä.

Niinpä sitten toukokuun puolivälissä olin sanonut sopimukseni irti pakannut tavarani ja nyt lastasin niitä seinänaapurini ja hyvän ystäväni autoon ja hänen kanssaan lähdimme ajamaan kohti Brisbanea.

Seuraavien parin kuukauden aikana tuli tutuksi tie Samford valley-nimisestä laaksosta vuorten ympäröimänä varsin tutuksi samoin kuin moni muukin paikka ja ihminen Brisbanessa.

Myös nämä vuokraemännän koirat tulivat tutuiksi. Talossa oli niiden lisäksi myös vegaanikissa.

Toukokuu oli jo kylmää talvea, mutta silti tuli pari kertaa uitua tuossa altaassa.  Talossa oli myös hevosia laitumella. Ne eivät olleet mitään ratsuja vaan pelkästään lemmikkejä, kuolemalta pelastettuja toisten hylkäämiä eläimiä.  Tämä kivitalo oli jopa eristetty, mutta kunnon lämmitystä ei ollut, joten pitkästä aikaa sain tuta, mitä on palella aamuisin ylös noustessa. Sen olenkin näiden talvikuukausien aikana saanut kokea monesti, vieläkin kevään jo koittaessa on hieman liian kylmä aamuisin. Päivällä tosin on lämpötila sitten ihan sopiva.

Kaupunkiin muutettuani aloin etsiä mahdollisuuksia jatkaa joogan harrastamista. Joogaa oli tarjolla  kuntosalilla, joka sijaitsi vain 5 km pyörämatkan päässä. Päästäkseni joogatunnille, minun oli ostettava kuntosalin jäsenyys. Se oli hyvä tekosyy kokeilla myös varsinaisia kuntosalilaitteita. Mitään lihaksenkasvatusta en kuitenkaan halunnut alkaa harjoittamaan vaan vain kohottaa monipiuolisemmin  yleiskuntoa ja lihaskuntoa muualtakin kuin jaloista. Siinä tuoksinassa tuli myös aloitettua juoksuharrastus, joka sitten talven mittaan voimistui niin, että olen jo alkanut juoksemaan hyväntekeväisyystapahtumissa. Syyskuun puolivälissä juoksin jopa puolimaratoonin, 21 km, alle kahden tunnin.

Kuntosalilla käy enää harvakseen, koska ympäristönä se ei ole minusta mukava eikä siellä vallitseva "voimailuhenki" todellakaan inspiroi minua. Joogaa harrastan nykyään ihan oikeassa joogakoulussa.

Vuoristoisesta ja kaukaisesta Samfordista olen muuttanut varsinaisen kaupungin alueelle, no, esikaupungin omakotialueelle kuitenkin. Asun nykyään kaupunginosassa, jossa asuu paljon kiinalaisia ja muita aasialaisia.

Brisbanesta aion kuitenkin poistua lähiaikoina. Päätin tehdä niin siitäkin huolimatta, että elämäni täällä on ollut varsin antoisaa, sosiaalisia suhteita ja ystävvyyksiäkin on syntynyt ihan mukavasti sekä hyviä harrastuksiakin on kertynyt jopa enemmän kuin aika antaa myöten.

Myöskään tämä suurkaupunkiympäristö ei tunnu lainkaan hullummalta vaihteeksi. Mutta kuitenkin veri vetää taas johonkin muualle.

Viimeinkin toukokuussa sain hankittua Australian passin. Nyt minä olen paitsi kaksoiskansalainen myös molempien kansalaisuuksien passien haltija, ja ensimmäisen ulkomaanmatkani Australian kansalaisena aloitan parin viikon päästä. Se merkitsee sitä, että Timo palaa tropiikkiin! En kuitenkaan palaa samoihin olosuhteisiin, joista Timo Tropiikista-blogi on pääasiassa kertonut. Nancy ei ole enää aktiivisesti mukana, sillä me jossain vaiheessa tulimme siihen tulokseen, että haluamme asua eri paikoissa ja myös molemmat kulkea omaa tietämme. Se tapahtui ilman mitään suurempaa dramatiikkaa, ja sehän tapahtui tavallaan myös aika pehmeästi.

Siinäpä kuulumiset noin pintapuolisesti. Suurella vaivalla sain vältettyä enemmän tarinoinnin tällä kertaa. Mutta Timo siis on edelleen elossa ja aina vain liikeessä. Mistä seuraava krjoitus tulee, sekin selvinnee aikanaan ...

Se kuitenkin ilmestyy tuonne Timo tropiikista -blogiin

Timo kommuunista päättää tällä erää tähän

Kuten jo aiemmin sanottu, olen nykyään aktiivisempi Facebookissa kuin blogissa

keskiviikko, 22. syyskuu 2010

kommuunista pois ... takaisin tropiikkiin ... ko ?

Tämä blogi on tauolla, mutta sama kirjoittaja jatkaa elämäänsä tässä vanhassa blogissa (Timo tropiikista)

 

Taas uusi elämän vaihe. Sitä varten kait pitäisi perustaa jälleen uusi blogi nimeltään "Timo Suurkaupungista", mutta olkoon toistaiseksi, koska olen varsin varma, ettei tämäkään nykyinen kaupunkilaispohjan elämä ole kovin pysyvä olotila. 

Minä siis lähdin tuosta maaseutuyhteisöstä reilun kahden kuukauden jälkeen. Lähdin siksi, että paikasta saamaani kauniiseen kuvaan alkoi ilmaantua tahroja, ja niitä alkoi näkyä sen verran, että katsoin parhaaksi olla olematta enää mukana. En ollut suinkaan ainoa, joka paikasta lähti, vaan sieltä oikeastaan lähti tuon parin kuukauden aikana montakin ihmistä: osiin lähdöistä liittyivät tulehtuneet henkilösuhteet. Minun lähtöni taustalla ei sellaisia ruoranaisesti ollut, vaikka täytyy sanoa, että kyllä minäkin kärsin siitä, että jotkut muut eivät tulleet lainkaan toimeen keskenään. Pääsyy minun lähtööni kuitenkin oli se, että yhteisö alkoi liukua pois kasvissyönnistä, jopa niin pitkälle, että kotieläinten pidosta ja niiden teurastamisesta paikan päällä alettiin keskustelemaan. Minulle myöskin  alkoi tulla sellainen olo, ettei paikalleen asettuminen maaseudulle ole sitä, mitä siinä tilanteessa haluan, vaan teki mieli kulkea ympäriinsä vähän lisää  Tokihan se kulkeminen olisi tuoltakin käsin onnistunut, mutta hankalaa se olisi ollut: paikan ohi kun ei kulkenut edes busseja, joten piti aina pyöräillä 15 kilometrin matka lähimpään kaupunkiin, jos halusi johonkin mennä. Hauskaahan se toki on pyöräillä, mutta aina siihen ei ole aikaa, ja täällä tie oli pyöräilijälle aika vaarallinen.

Sinänsä oli myös harmillista lähteä ja jättää taakseen nuo niin mukavat ja sydämelliset ihmiset. Tämä kuva on yhteiseltä ilta-aterialta, joka oli päivän kohokohta.

 

 

 Brisbanessa olin käynyt helmikuussa matkalla Cairnsiin ja ihastunut sikäläiseen Kiinakaupunkiin. Niinpä alkoi tehdä mieli tutustua tuohon suurkaupunkiin vähän tarkemmin. Kävin huhtikuussa pari reissua siellä. Toisella niistä solmin vuokrasopimuksen huoneesta, joka sijaitsi talossa kaupungin liepeillä. Sieltäkin oli melko pitkä matka juna-asemalle, mutta päätin kuitenkin aloittaa sieltä.

Niinpä sitten toukokuun puolivälissä olin sanonut sopimukseni irti pakannut tavarani ja nyt lastasin niitä seinänaapurini ja hyvän ystäväni autoon ja hänen kanssaan lähdimme ajamaan kohti Brisbanea.

Seuraavien parin kuukauden aikana tuli tutuksi tie Samford valley-nimisestä laaksosta vuorten ympäröimänä varsin tutuksi samoin kuin moni muukin paikka ja ihminen Brisbanessa.

Myös nämä vuokraemännän koirat tulivat tutuiksi. Talossa oli niiden lisäksi myös vegaanikissa.

Toukokuu oli jo kylmää talvea, mutta silti tuli pari kertaa uitua tuossa altaassa.  Talossa oli myös hevosia laitumella. Ne eivät olleet mitään ratsuja vaan pelkästään lemmikkejä, kuolemalta pelastettuja toisten hylkäämiä eläimiä.  Tämä kivitalo oli jopa eristetty, mutta kunnon lämmitystä ei ollut, joten pitkästä aikaa sain tuta, mitä on palella aamuisin ylös noustessa. Sen olenkin näiden talvikuukausien aikana saanut kokea monesti, vieläkin kevään jo koittaessa on hieman liian kylmä aamuisin. Päivällä tosin on lämpötila sitten ihan sopiva.

Kaupunkiin muutettuani aloin etsiä mahdollisuuksia jatkaa joogan harrastamista. Joogaa oli tarjolla  kuntosalilla, joka sijaitsi vain 5 km pyörämatkan päässä. Päästäkseni joogatunnille, minun oli ostettava kuntosalin jäsenyys. Se oli hyvä tekosyy kokeilla myös varsinaisia kuntosalilaitteita. Mitään lihaksenkasvatusta en kuitenkaan halunnut alkaa harjoittamaan vaan vain kohottaa monipiuolisemmin  yleiskuntoa ja lihaskuntoa muualtakin kuin jaloista. Siinä tuoksinassa tuli myös aloitettua juoksuharrastus, joka sitten talven mittaan voimistui niin, että olen jo alkanut juoksemaan hyväntekeväisyystapahtumissa. Syyskuun puolivälissä juoksin jopa puolimaratoonin, 21 km, alle kahden tunnin.

Kuntosalilla käy enää harvakseen, koska ympäristönä se ei ole minusta mukava eikä siellä vallitseva "voimailuhenki" todellakaan inspiroi minua. Joogaa harrastan nykyään ihan oikeassa joogakoulussa.

Vuoristoisesta ja kaukaisesta Samfordista olen muuttanut varsinaisen kaupungin alueelle, no, esikaupungin omakotialueelle kuitenkin. Asun nykyään kaupunginosassa, jossa asuu paljon kiinalaisia ja muita aasialaisia.

Brisbanesta aion kuitenkin poistua lähiaikoina. Päätin tehdä niin siitäkin huolimatta, että elämäni täällä on ollut varsin antoisaa, sosiaalisia suhteita ja ystävvyyksiäkin on syntynyt ihan mukavasti sekä hyviä harrastuksiakin on kertynyt jopa enemmän kuin aika antaa myöten.

Myöskään tämä suurkaupunkiympäristö ei tunnu lainkaan hullummalta vaihteeksi. Mutta kuitenkin veri vetää taas johonkin muualle.

Juokseminen paitsi tekee endorfiinien ansiosta iloiseksi, myöskin kasvattaa ruokahalua, ja sitten toisaalta antaa luvan syödä enemmän. Kulinaarisista nautiskeluistani voisinkin kertoa pitkät pätkät, mutta sanotaan vain, että Brisbanen kasvisravintoloiden tarjontaa on tullut hyvin tutuksi. Erityisesti olen nauttinut tietysti kiinalaisesta ruuasta, kuten ennenkin. Täällä on muutama taiwanilainen paikka, jossa saa mainiota kasvislihaa eli vehnägluteenista tehtyä lihankorviketta, joka maistuu lähes täysin aidolle.

 

Viimeinkin toukokuussa sain hankittua Australian passin. Nyt minä olen paitsi kaksoiskansalainen myös molempien kansalaisuuksien passien haltija, ja ensimmäisen ulkomaanmatkani Australian kansalaisena aloitan parin viikon päästä. Se merkitsee sitä, että Timo palaa tropiikkiin! En kuitenkaan palaa samoihin olosuhteisiin, joista Timo Tropiikista-blogi on pääasiassa kertonut. Nancy ei ole enää aktiivisesti mukana, sillä me jossain vaiheessa tulimme siihen tulokseen, että haluamme asua eri paikoissa ja myös molemmat kulkea omaa tietämme. Se tapahtui ilman mitään suurempaa dramatiikkaa, ja sehän tapahtui tavallaan myös aika pehmeästi.

Siinäpä kuulumiset noin pintapuolisesti. Suurella vaivalla sain vältettyä enemmän tarinoinnin tällä kertaa. Mutta Timo siis on edelleen elossa ja aina vain liikeessä. Mistä seuraava krjoitus tulee, sekin selvinnee aikanaan ...

Se kuitenkin ilmestyy tuonne Timo tropiikista -blogiin

Timo kommuunista päättää tällä erää tähän
 

Kuten jo aiemmin sanottu, olen nykyään aktiivisempi Facebookissa kuin blogissa

tiistai, 30. maaliskuu 2010

Äiti Amman halattavaksi, Suomi-päiville ja Thaimaaseen? Pääsiäissuunnitelmia

Aika kuluu siivillä ja mukavaa toimintaa riittää näin alkusyksystä. Sateet ovat jatkuneet ja se on merkinnyt  puutarhan ja viljelysten kannalta nopeaa kasvua. Ensimmäiset perunat ovat jo nousseet maan pinnalle,  bataatit ovat jo paljon pidemmällä ja niiden lehtiä voi jo poimia syötäviksi, yrttejä ja salaatteja tulee myös joka päivä. Mukavinta on se, ettei tarvitse niistä huolehtia ihan yksin vaan on isompi porukka kitkemässä, istuttamassa ja poimimassakin.

Suurta hupia ovat edelleenkin pyöräretket lähiteinoille. Mihinkään kauemmas kuin Nambour-nimiseen  kaupunkiin vähän alle 30-kilometrin päähän tai sitten toiseen pienempään kaupunkiin 11-kilometrin päähän en ole vielä kerinnyt.

 Maasto on nättiä ja hyvin mäkistä. Sähkömopolle ei ole näissä maisemissa mitään käyttöä. Se ei jaksa kiivetä mäkiä, ja toisaalta sitten tässä ilmastossa jaksaa polkea omin jaloinkin. Siksi paninkin sen  uudestaan myyntiin.

Hammaslääkäriin pyöräilin tässä eräänä päivänä. Sain kuulla, että vanhat, 1970- ja 80-luvuilta  peräisin olevat amalgamipaikat vetelevät viimeisiään ja ovat alkaneet halkeilemaan. Ne pitäisi siis uusia. Ja lasku olisi tietysti mahtavan moninumeroinen, eikä sitä kata vapaaehtoinen terveysvakuutuskaan kuin osittain. Nyt onkin mietinnän alla se, että lähtisi Thaimaaseen hammaslääkäriin. Lentojen ja parin viikon hotellilaskun sekä paikallisten hammaslääkärihintojen jälkeen amalgamipaikkojen korvaaminen posliinilla tulisi siltikin puolet halvemmaksi.  Asia on pantu mietintään ja suunnitteluun.

Veikeä pikku käärme näyttäytyi pihakivetyksellä eräänä iltana.  Pienet ja kauniit ovat vaarallisia, sillä ne ovat todennäköisesti myrkyllisiä, sanoi joku. Niinpä annettiin sen mennä ja pysyttiin itse kauempana.

Pääsiäinen on täälläkin juhla, oikeastaan aika isokin, sillä esim. koululaisten pääsiäisloma kestää viikon verran. Siksi ihmiset matkustelevat silloin aika paljon. Minulla olisi vähän vetoa Brisbanen suuntaan. Siellä olisi torstai-iltana äiti Amma halaamassa ja puhumassa. Perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina olisi Kultarannikolla Australian Suomi-päivät. En ole siellä käynyt aiemmin, ja edelleenkin olen vähän kahden vaiheilla, haluanko käydä nytkään, ohjelma vaikuttaa todella perinteiseltä ja vanhanaikaiselta. Mutta sitten toisaalta olisin kyllä myös utelias näkemään, mitä siellä tapahtuu, ja onhan minulla kuitenkin muutama suomalainen tuttukin täällä. Siellä voisi nähdä myös vanhoja tuttuja Townsvillen ajoiltakin. Ajattelin, että voisi ensin torstaina mennä pyörällä Nambouriin, sieltä junalla Brisbaneen ja sieltä sitten pyörällä kultarannikolla. Teltta ja makuupussi olisivat mukana ja yöpyisin joko leirintäalueilla tai sitten sopivissa metsiköissä tai pusikoissa kuten ennenkin. Pieni mutka matkassa on torstai-iltapäivän silmälääkäriaika. Sitä ei voi peruakaan, koska uutta ei saa pariin kuukauteen. Se estää kuitenkin lähtemästä matkaan hyvissä ajoin. Voisin kuitenkin lähteä suoraan sieltä, niin kerkiäisin kuitenkin Brisbaneen junalla.  Kovin pitkään en kuitenkaan voi reissussa viipyä, sillä olen lupautunut tuottamaan savirakentamisen kurssin materiaalin! Ikään kuin minusta olisi yhtäkkiä tullut sen alan asiantuntija! Minä, jonka savimaasäkkirakennelmat Cairnsissa huuhtoutuivat sadevesien mukana. Siellä muuten sataa edelleenkin rankasti, pienen tauon jälkeen, ja tuon tauon aikana Nancy tilasi paikalle kaivinkoneen tekemään "minun lapiotöitäni"... ja sitten tuoreiden kaivuutöiden päälle rankkasateet niin savivelli vain valuu rinnettä alas kadulle. Saattaapa tulla lähiviikkoina myös Pohjoisen-reissu ohjelmaan.

Pohjoisessa on tosiaankin vielä syklonikausi meneillään. Muutama niitä on ollutkin taas tänä vuonna. Meilläkin on vielä sateita, mutta ilmat ovat alkaneet jo kylmetä niin, että ollaan suomalaisissa kesäkeleissä. Iltapäivän lämpötila on siinä 25 asteen tienoilla, mutta yöllä on alle viidentoista. Se tuntuu ihan mukavalta vaihteeksi. Olen edelleenkin käynyt uimassa liki joka päivä ja suunnitelmani on jatkaa sitä läpi talven. Luntahan täällä ei tule eivätkä järvet jäädy, mutta ihan riittävän kylmä tulee ajtellen sitä, että taloissa ei ole asianmukaista lämmitystä, vain jonkinlaisia rautakamiinoita joskus tai sitten sähköpattereita, sähköhuopia tai kuumavesipulloja. Mutta ehkäpä se uiminen pitää oman verenkierron sen verran aktiivisena, että kestää vilua paremmin. Moneen vuoteen en ole flunssaa sairastanut, mutta nyt on jo nenä alkanut pikkuisen vuotaa niin kuin Suomessa olisi.

 Tässä sitten jälleen pari videonpätkää. Ensimmäinen on kuvattu 30. maaliskuuta 2010 tuossa "takapihalla" eli tilaan kuuluvalla lammella. Sen vesi on kylmää ja raikasta, koska sen pohjassa on lähde.  Olen ennenkin sanonut, mutta huokaanpa uudelleen, niin kuin aina teen siellä lammen rannalla, että voi kun olisi se sauna!


 

  Ja tässä vanhempi pätkä, josta näkyy se ihastuttava puutalo, jossa asustelen pienessä 3 x 3 metrin huoneessa. Se on ihan riittävä yhdistetyksi makuu- ja tietokonehuoneeksi, koska keittiöt, vessat, kylpyhuoneet ja muut yhteiset tilat ovat käytettävissä. Ja mikä tärkeintä, pihaa, metsää ja maantietä riittää, niin ettei olo ole koskaan kuin koppiin suljetulla.

 


 

 



 

< Timo tropiikista tarjoaa taustatiedot | Koko maaliskuu | Huhtikuu >

keskiviikko, 17. maaliskuu 2010

Kommunistinen aloitus

No, vihdoinkin päästään aloittamaan tämä Timo Tropiikista-blogin jatko-osa. Oli mieltä lämmittävää kuulla, että tätä on jopa odotettu. Ilman sitä en olisi ehkä aloittanutkaan nyt, kun tuntuu siltä, ettei kynä oikein luista kaiken tämän sähellyksen keskellä, vaan tekstistä tulee hyvin kömpelöä ja kankeaa, eikä se kerro lainkaan hyvin siitä, mitä oikeasti haluaisin sanoa. Mutta yritetään. Esitellään vaikka ensin kirjoitusympäristö. Se on kolmesta laatikostosta ja parista ylijäämähyllystä rakennettu työpöytä noin kymmenen neliön huoneessa, joka sijaitsee isossa puutalossa. Talo on osa heti toisen maailmansodan jälkeen rakennettua sairaalaa ja kuntoutuskeskusta.

Huomaa vanhat Pauligin kahvipurkit ja kiinalaiset lyhdyt ikkunalla, niin ja pieni siniristilippu myös.

Aloitetaan sieltä tropiikista nyt kuitenkin. Helmikuun toisen puolikkaan siis vietin Cairnsissa muka Kiinalaista Uutta Vuotta juhlien, mutta käytännössä talon ja puutarhan töitä tehden. Sadekausi oli ruomahduttanut kaivuu- ja rakennusprojektejani, joten niiden korjaamiseen meni runsaasti aikaa.

ja eläinten kanssa tietysti myös. Ne kaikki tunistivat  minut vielä pitkän poissaolon jälkeen.  Pakkasin ja järjestelin tavaroitani, paljon rojua annoimme jälleen pois hyväntekeväisyyskirpputoreille. Yritin myydä myöskin sähkömopoani, koska mieluummin ajelen täällä tavallisella polkupyörällä. En kuitenkaan saanut sitä myydyksi, joten se lopulta kuitenkin päätyi tänne etelään, jossa yritän myymistä paremmalla onnella.

Joka tapauksessa helmikuun viimeisen päivän aamuna lensin takaisin Brisbaneen liki 30-kiloisten kantamusteni kanssa. Jouduin tietysti maksamaan lentokoneessa ylikuormamaksua. Lentokentältä matkustin junalla keskustaan, jossa odottelin pari tuntia Pohjoisen junaa.

Paikallisjunalla matkustin toista tuntia Nambour-nimiseen kaupunkiin, josta sain kyydin kommuuniin. 

 Kommuuni vai yhteisö

 Minä kutsun blogissani paikkaa kommuuniksi silloin kun kirjoitan suomeksi. Ja niinhän se määritelmän mukaan on "Kommuuni tarkoittaa yhteistaloudessa asuvaa ryhmää tai hallinnollista yhteisöä". (ks. fi.wikipedia.org/wiki/Kommuuni). Tästä asiasta tuli keskusteltua kun kerroin blogisuunnitelmistani ja kysyin periaattellista lupaa käyttää blogissani paikan nettisivulla olevia kuvia. 

Image published with permission of the original author

Suostumus kuvien käyttöön tuli, mutta käännöksestä "kommuuni" - "commune" keskustelltiin. Täällä ollaan hieman tarkempia siitä, että ei-kommunistisia asuinyhteisöjä kutsutaan englanniksi nimellä "community" eikä "commune". Voisinhan minäkin vastaavasti käyttää suomeksi kirjoittaessani mieluummin termejä "yhteisö" tai "asuinyhteisö", mutta käytän mieluummin tuota kommuunia, koska se on riittävän raflaava ja haastava. Alkuperäinen blogi-ideani jopa aluksi kulki nimellä "Timo kommunistina".  Kommunistihan on alun perin tarkoittanut ihmistä, joka asuu kommuunissa, alkujaan 1800-luvulla mm. Pariisin kommuunissa, joka on niistä kuuluisin, ja oli enemmänkin vallankumoushallitus eikä mikään varsinanen asuinyhteisö. Minulle tämä projekti onkin kyllä ihan yhtä haastava kuin toisenlaisenkin kommunismin kokeileminen, joten saatanpa jatkossakin kutsua itseäni kommunistiksi tässä blogissa, eikä sitä silloin pidä ottaa ihan kirjaimellisesti. Politiikan, Pohjois-Korean, Kiinan tai edesmenneen  Neuvostoliiton kanssa tällä meidän "kommunisti"porukalla ei ole mitään tekemistä.

Picture by Chris

 No, ehkä sen verran, että halutaan kehittää ja kokeilla jotakin uutta, jopa parantaa maailmaa. Mutta poliittinen väri ei taida kenelläkään olla punainen vaan pikemminkin vihreä.  Sivumennen sanoen, suurin osa näissä kuvista esiintyvistä ihmisitä vaikuttaa edelleenkin paikalla, mutta jotkut ovat jo lähteneet enemmän tai vähemmän pysyvästi. Yhteisö on hyvin uusi, vasta reilun vuoden ikäinen, ja osa porukasta on hyvin liikuvaista: matkustelevat maailmalla tai muuten vain juoksevat uusien asioiden perässä.

 Palataan vielä tuohon wikipedian määritelmään:

Kommuunit perustuvat yleensä asukkaiden yhteiselle maailmankatsomukselle, oli se sitten uskonnollinen, poliittinen tai vaikkapa ekologinen.

Täällä meillä se on ekologinen, osittain myös henkinen ja sosiaalinen. Mitään uskontoa tai yhtenäistä oppia ei tämän yhteisön takana ole, vaikka aika lähelle menisi, jos sanottaisiin, että ihmisiä yhdistävät vihreät arvot. Lähes kaikki ovat kiinnostuneita aurinkoenergiasta ja muista vaihtoehtoisista energianlähteistä, luonnonläheisestä elämästä, kierrätyksestä. Myös  joogasta ja meditaatiosta ja erilaisista "henkisistä" asioista kiinnostuneita on paljon.  Kaikkea tätä tukevat pihalta aukeavat upeat maalaismaisemat.

Photo by Chris

 Eli kaikenkaikkiaan minulle hyvin ihanteellinen ja mielenkiintoinen ympäristö. Siksi halusinkin pysähtyä ja jäädä tänne vähän pidemmäksi aikaa katsomaan, miten "kommunismin" rakentaminen käytännössä toimii.

Erittäin suuren vaikutuksen minuun tekivät ensimmäistä kertaa paikkaan tullessani mukavat ja avoimet ihmiset, joiden kanssa heti ensi hetkistä lähtien tunsin olevani kuin kotonani. Sellaisia ihmisiä en tavannut Australian ensivuosinani juuri lainkaan, enkä Cairnsissa paljoakaan. Muutaman toki kyllä tapasin, ja vielä enemmän sen jälkeen kun loppuvuodesta 2008 aloimme käymään joogatunneilla.  En tietenkään väitä, että paikka olisi täysi paratiisi ja ihmiset täysiä enkeleitä, mutta näistä ihmisistä pidän enemmän kuin tapaamistani ihmisistä keskimäärin. Vakiasukkien lisäksi täällä käy paljon vierailijoita ja järjestetään eriliais tapahtumia. Se tuo elämääni lisää mielenkiintoisia ihmiskontakteja, joita ei aina ollut ihan tarpeeksi tropiikissa asuessani. Jotenkin nyt tuntuu siltä, että on niiden aika ja oppia vähän lisää Australiaan ja erityiesti tällaiseen ympäristöön soveltuvia sosiaalisia taitoja. Täällä puhutaan paljon omista vaikutelmista, tuntemuksista ja tunteista. Täällä yritetään tukea ja rohkaista toisia, olla positiivisia. Täällä halataan paljon, pidetään kädestä joka päivä ennen yhteisen aterian alkua, kaikin tavoin siis tullaan lähelle ja ollaan lähellä.  

Henkinen kasvu yksilönä että yhdessä yhteisönä on yksi tällaisen elämänmuodon tavoitteista. Se toteutuu elämällä yhdessä, tekemällä työtä yhdessä ja harrastamalla yhdessä. Jokainen tietysti myöskin kaipaa omaa tilaa ja henkilökohtaista elämää, mutta ne ovat ehkä hieman rajoitetumpia täällä. Se on asia, joka minuakin huolestuttaa. Erityiesti nyt alkuvaiheessa kun asumukset ovat pieniä ja huoneet hyvin lähellä toisiaan, tulee pakostakin aina oltua lähellä toisia. Tämä kaikki tuntuu joskus samalta kuin eläisi yötä-päivää yhdessä työkavereiden kanssa. Se on välillä hyvinkin raskasta ja aina se on kovin haastavaa. Sen olen jo oppinut jos en kokonaan omista kokemuksista niin osin myös muiden kertomuksista näiden kahden ja puolen viikon aikana, jotka olen täällä vietäänyt takaisin paluuni jälkeen. Ja tietysti kun palasin enemmän vakiasukkaana (käytännössä vuokralaisena viikko kerrallaan niin kuin muutkin) enkä vieraana, saamani kirkasvärinen kuva alkoi saada myös uusia sävyjä. Siinä on aika tekeminen kun yrittää sovittaa yhteen monenlaista mielipidettä ja käsitystä asioista, erilaisia makuja ja totuttuja tapoja. Jälleen, periaatteessa sama juttu kuin isossa perheessä tai työpaikalla. Sitähän se on sielläkin: ristiriitatilanteiden selvittelyä, sääntöjen laatimista niiden minimoimiseksi, käytäntöjen ja menetelmien hiomista. Ja aina kun tulee uusi ihminen, tai kun vanha lähtee, muuttuu yhteisökin vähäsen sen mukana.  Niin minunkin tarkoitukseni on sen lisäksi, että haluan itse oppia, myös jonkin verran muuttaa ja kehittää tätä yhteisöä. Ja siinä olen mielestäni onnistunutkin aika hyvin tarjoamalla muutaman idean ja ratkaisuehdotuksen joihinkin käytännön pulmiin.

 

Myös isoihin periaattellisiin kysymykksin olen jo päässyt käsiksi ja ottanut kantaa niihin. Kaksi hankalinta liittyvät elämiin:  1) Miten paljon, missä ja miten täällä saa syödä eläimiä ja 2) miten paljon ja miten täällä saa pitää ja vierailla lemmikkieläimiä. Molemmat kysymykset ovat juuri nyt keskusteltavina. Ja minullakin, niin kuin kaikilla muillakin, on molemmista vankat mielipiteet. Tähän asti yhteisö on ollut vahvasti kasvissyöjäpainotteinen, mutta nykyään taitaa enemmistä olle sekasyöjiä (joista valtaosa toki entisiä kasvissyöjiä). Muutama heistä on alkanut ajamaan vapaampaa lihansyöntiä eli lihan tuomista myös osaksi yhteisiä aterioita.  Tähän asti siinä on noudatettu pidättyväistä, joskaan ei ehdottoman tiukkaa linjaa, eli periaatteessa lihaa ei tarjota eikä tuoda päivälliselle, vaikkakin joskus joku saattaa tuoda sitä omalle lautaselleen sen jälkeen kun se on valmistettu muualla.  Minä olen tuonut keskusteluun vegaanista näkökulmaa lähinnä kertomalla siitä, miten ihminen, joka ei pistä mitään eläinkunnan tuotteita suuhunsa, muuttuu hyvin herkäksi niitä kohtaan ja ne herättävät hänessä enemmän tai vähemmän pahoinvointia, jos ei muuta niin niiden läsnäolo ruokapöydässä ja keittiössä tuntuu vähintäänkin epäpuhtaalta, eritoten se haju. Minulle se on ollut kuvottava ihan lapsuudesta saakka, erityisesti kalan haju. Totta kai sen asian kanssa on ollut pakko oppia elämään ja on ollut pakko tehdä kompromisseja. Niin on täälläkin: niitä pitää jonkin verran sietää, mutta kuitenkaan en antaisi ihan täyttä vapautta lihansyöntiin ja -valmistukseen yhteisesissä tiloissa ja yhteisillä välineillä. Onneksi en ole ainoa tuota linjaa kannattava.  Myös idätykselle, maitohapatukselle, volgansienen valmistukselle ja muille hörhötyksilleni täältä löytyy samanhenkisten tukea.

Toinen kysymys liittyy sitten lemmikkieläimiin. Täällä asustelee kolme pientä koiraa ja joillakin vieraililjoilla on mukanaan koira, vaikka tämä virallisesti on lemmikkieläimetön yhteisö. Minusta on mukava, että on lemmikkejä, myös kissoja voisi olla, mutta niiden elo pitäisi järjestää niin, että kenellekään ei koidu niistä isompaa häiriötä tai vaivaa.  Minulle ne vain tuottavat iloa, ja erityisesti silloin kun ne ovat löytöeläimiä. Ammattimainen tai rahamielessä tapahtuva kasvatus sen sijaan tuntuisi minusta pahalta täällä.  Tuo kuvassa näkyvä pikkuruinen Casa-koira on tällä hetkellä minun hoidokkinani sen aikaa kun omistaja on matkoilla pari viikkoa. Olen alustavasti esittänyt pyynnön, että saisin tuoda muutamaksi päiväksi tai viikoksi vieraan, jolla on mukanaan kaksi keskikokoista koiraa (ja ne koirat ovat aika tuttuja blogieni lukijoille). Innolla odotan keskustelua, joka asiasta syntyy ja sen lopputulosta.

 

Tällaisia siis tästä pinestä huoneesta. Vaikka mitään lopullista eikä edes pitkäaikaista ratkaisua tänne jäämisestä tai pysyvästä muutosta ei ole vielä tehty, silti toin tänne kolme matkalaukullista tavaroitani - ja sen sähkömopon. Suurin osa tavaroistani tietysti on tietokoneisiin ja muuhun elektroniikkaan liittyvää: kaapeleita, kameroita, skanneri ym. Niille löytyy varmastikin jonkinlaista järkevää ja hyödyllistä käyttöä.  Vaatteitakin tuli haalittua paljon enemmän kuin tarvitsen. Niitä varten pingotin kahden seinän väliin paksun bambuseipään. Siihen sitten nostelen ripustimiin laitetut vaatteet singaporesta tuodon erityisesti tätä tarkoitusta varten valmistetun kepin avulla. Tai oikeastaan vain kepin pää, eli osa, jolla tartutaan ripustimeen, on Singaporesta. Loppuosa on ihan tavallinen harjanvarsi. Katto on tässä huoneessa korkea, joten sinne vaatteet mahtuvat roikkumaan vallan mainiosti. Siellä ne myös pysyvät kuivina ja raikkaina varsinkin jos laittaa kattotuulettimen pyörimään. Täällä on hyvin harvoin niin kuuma, että sitä muuten tarvitaan. Talvi ei ole ihan vielä tullut, vaikka ilmat ovat jo alkaneet kylmetä. Öisin on jo mukavan viileää. Odotan innolla talvea, jolloin pääsee käyttämään talvivaatteita: pitkälahkeisia housuja ja takkia (suomalaisittain kevät- tai syystakkia, tai jopa kesätakkia). Cairnsissa kun noille vaatteille ei ollut käyttöä kuin ehkä parina päivänä vuodessa. 

 


Ja lopuksi haluan esitellä uusia tuttavuuksiani ja naapureitani, ysvtäviä voisi jo nyt sanoa. Maia ja Sahayak ovat intomielisiä mietiskelymusiikin harrastajia. Heidän harjoitteluaan samoin kuin menestystä musiikkiurallaan saan seurata päivittäin. Onneksenne he ovat myös youtubessa.

< Timo tropiikista tarjoaa taustatiedot | Koko maaliskuu | Huhtikuu >

maanantai, 15. helmikuu 2010

koe vain

Ensin kokeilen, sitten muokkaan ulkoasua ja muutaman päivän kuluttua alan kirjoittamaan asiaa. Joten tervetuloa uudelleen myöhemmin.

 

Timo tropiikista  on nyt  Timo kommuunista

  • Henkilötiedot

    Timo tropiikista lähti pois tropiikista, ensin matkailemaan, sitten talvehtimaan ja ...  Menemättä asioiden edelle tämä blogi kertoo Timon kokemuksista australialaisessa maaseutukommuunissa.
    Tarkoitus on tutkiskella yhteisöasumista, sen tavoitteita ja arkipäivää. Miten onnistuu elämä asuinyhteisössä, jossa on monta mieltä ja monta miestä, ja naisetkin vielä kaiken lisäksi. Onko yhteisöasuminen ekologisempaa? Onko sen puitteissa helpompi säästää aikaa, rahaa ja luonnonvaroja kuin yksinään tai pienperheessä elellen? Voiko voimat yhdistämällä luoda ihanteellisen kyläyhteisön, joka tulee pitkälle toimeen omillaan sekä taloudellisesti että myös sosiaalisesti? Miten onnistuu yhteisöelämän sosiaalisten ongelmian ratkaisu?  Ja minä itse sitten, enkö olekaan erakko ja yksinäinen susi tai vähintäänkin niin paljon oman tieni kulkija, ettei yhteisöelämä lopulta edes kiinnosta minua? Näitä ajatuksia ja kysymyksiä lähdetään ratkomaan tiikerin vuonna 2010.

  • Tagipilvi